(18.11.2015)
Kirjailija istuu kahvilan pöydässä ja tuijottaa ulos ikkunasta.
Hänen nyrpeällä kultturinenällään keikkuvat pienet, pyöreät lasit.
Näen kuinka hänen kätensä kääntelehtivät ilmassa, kun hän keskustelee
ystävänsä kanssa kivaasti. Ei noin, hän huutaa ja kädet sinkoavat kohti
kattoa, hapuillen ilmaa huoh huoh en ole samaa mieltä huoh huoh.
Kirjailija tuhahtaa, heittää pitkän kaulahuivinsa olkansa yli, ristii jalkansa
ja kuuntelee vuorostaan. Ystävä sulkee silmänsä kertoessaan oman kantansa
ja minä tutkin heitä molempia. Kuvittelen, miltä heidän kotinsa näyttävät,
miltä heidän kylpyhuoneensa tuoksuvat ja mietin, miltä tuntuisi istua heidän
kirjastohuoneissaan. Käännellä kirjoja hyllyissä (kirjailija olisi järjestänyt omansa
värien mukaan, punaisesta siniseen ja keltaisen kautta valkoiseen), juodan teetä
kirjailijan venäjältä ostamasta mukista katsellen takkatulta. Kirjailija kertoisi minulle
tarinoita siitä, kuinka hän nuorena miehenä seikkaili Helsingin kaduilla, istui olusilla
ja eli intellektuellia elämää. Hänen pyöreät pikku rillinsä huurtuisivat innostuksen
tuomasta punasta (vai olisiko takka niin kuuma?) ja hän pyyhkisi lasit huolellisesti
paidanhihaansa. Kirjailija unohtuisi välillä pitkiin tarinoihinsa ja minä ehtisin jo hieman nukahtaa.
Kirjailijan luona olisi hyvä olla ja välillä minä hiippailisin kotiin yömyöhällä, jättäen hänet takkatulen
ääreen torkkumaan omaan nojatuoliinsa. Aamulla, kun heräisin olisi sisälläni yhä kirjailijan huoneen lämpö
ja tuhannet tarinat suloisena sykerönä sielussani.
- Elena
